POPPERdesign- Anun Popper

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Täysin hurahtanut valokuvaukseen

Antakaa minulle vuorokauteen kaksi vuorokautta, tai kaksi minua tai lisäkäsiä kainaloihin! Nyt heti.
On niin paljon mahtavia asioita, mitä haluan tehdä ,kokea, kokeilla ja olla mukana.

Nyt se on valokuvaus. On aina ollut elämässäni. En ole proo, eikä tarvitsekkaan olla, en kuvaa kenenkään arvioitavaksi. Näen asioita linssin läpi, taltioin hetkiä, muotoja, visioita.

Tuossa alla on kuva työhuoneella olevasta "studiostani", haluan itse kuvata työni ja ammattikuvaaja ei kyydissä pysyisi, kun kaikki pitäisi ikuistaa, sarjatuotteet, uniikit, tilaustyöt ja asennetut tekstiilit. En aina ehdi itsekkään.


Oma "studio"

Lattia

LIBERARE 2015

Voi, olen kaivannut paperikuvia, teetin pitkästä aikaa sellaisen kasan, että riittää jakoonkin ja kehyksiin, seinälle. Kyllä on niin paljon mukavampi selata konkreettista asiaa, kuin kuvaa koneen ruuduilla. Tuli myös hyvä olo, kun annoin teinille rippijuhlakuvat paperiversiona, niitä voi sitten albumiin liimailla (mikä harvinaisuus).
ILOVE valokuva

Kuva kuvista
 Ostin itselaukaisimen, sillä saan "studiooni" mallin kuville aina kuin tarvis, kuka muka sanoo et noloooo.
Visioita vaikka mihin

Mösjöö "studion" penkillä
Mitä vielä, kirjoittaminen, haluun, maalaus, jeee, kielten opiskelu, vau. Mahtavia unelmia!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Taas uusia tuulia ja uusia ihmisiä


Mahtavaa ja samalla pelottavaa, hyvällä tavalla. Vuosia taas yksin tehneenä aivan kaikki, yhteistöissä joutuu asettamaan sanansa "nätimpään" järjestykseen kuin itselleen sanoessa ja tehdessä.

Eli olen yhtenä yrittäjänä Toivolan Vanhalla Pihalla ,ihanassa entisöidyssä talomiljöössä. Pihalla työskentelee monta tekijää, käsityöläistä. On myös ihana kahvila Muisto , josta saa ruokaa ja herkkuja.
Seppä , jolta olen jo tilannut koukkuja ja hakoja omiin tarpeisiini. Kultasepän töitä tekee taitava Robens , olen nähnyt hienoja tilaustöitä.

Minun tuotteeni ovat samassa tilassa pirteän naisen Marita Saxbergin yrityksessä Malfatossa. Marita tekee kaikkea mahdollista paperista ja monessa tuotteessa on valo mukana.


Valaisimia

Valosarjoja ja muiden tekijöiden tuotteita

Meidän viereisessä huoneessa Toivolan talossa on kolme tekijää. Yksi niistä on kierrätysmatskuja käyttävä Annan Paja koruja ja sisustusesineitä.
Vaatteita valmistaa Riiminka pellavasta, trikoosta ja löytyy täydennystä valikoimaan sukkiksista ja pipoista.
Kolmas taituri on Reetta, kauniiden kynttilöiden taituri Kalevantulesta . Pöytäkynttilöitä, soijatuikkuja juuri tähän alkavaan pimeään aikaan sopivia valontuojia.
Valaisin emalivadista, AnnanPaja
Trikoomekko, Riiminka

Valkoinen on paras väri kynttilään
 Toisella puolella meidän putiikkia on lisää taitavia tekijöitä. Kipriikka tekee säilyttimiä, kasseja ja pusseja moneen tarkoitukseen.
Keraamisia kelloja ja koruja tekee Savi-M . Ja löytyy Minnalta kynttilän alusia ja maustesirottimia.
Koruja puuhelmistä ja huovasta moneen muotoon taitaa Sirkun design.

Yrttikeinuja eri väreissä

Muu, sanoo sirotin

Huopaa ja helmiä kaikissa koruissa
 Minun tuotteistani puodissani on tosi laaja valikoima. Taas löytyy tykätyt tilkut, harsoa metritavarana, hyvä valikoima pellava seinävaatteita ja tyynyjä, tyynyjä, tyynyjä.
Pehmeää pään alle

Tiesitkö että teen soittorasioitaikin
Pihalla käy paljon turisteja, kotimaasta ja ulkomailta, mikä on hienoa, että löytyy paikka, missä saa sielun ja ruumiin ravintoa.
Pihapiirissä on vanhat käsityöläiskodit, missä pitää käydä tutustumassa menneeseen aikaan.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kohta kakskyt vuotta

Paikallislehdessä oli juttu minusta ja yritykseni 10-vuotis taipaleesta. Moni ihmetteli että miten voi olla, taatusti olen pidempään olen hommia tehnyt. Ja niin olenkin, ensi vuonna tulee 20 täyteen ja siitä tämä ajatus, että haluan kertoa mistä mihin olen tullut käsillä tekijänä.
Keramiikka elukoita pelistä 2012
Jostain ajankohdasta pitää aloittaa, otetaan vaikka vuosi 1990.


Kirjoitin lukiosta Jyväskylässä vuonna 1990, ajatus lähteä takaisin Ruotsiin töihin, mutta suunnitelmat muuttuivat ja jäin kotikaupunkiini. Suurin idea oli lähteä opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun, naivilla otteella tein pääsykoetehtäviä (sen tajusin kyllä tehdessäni, ettei rahkeita vielä ole) ja petyin kun en päässyt kokeisiinkaan. No, vuosi töissä ja tuumaillessa silmiin osui käsi-ja taideteollisuuskoulutus ja Petäjäveden ollessa lähellä ajattelin että siinä ensimmäinen askel omaan tekemiseen ja luovuuteen.


Koulutus tuolloin oli murroksessa, perinnekäsitöistä, kudonta, huovutus, kankaanpainanta astuttiin uusia askeleita nykyaikaisempiin ideoihin ja toteutuksiin. Minäkin tajusin olevani rönsyävä ja monen tekniikan ihastuttama tekijän alku. Värjäys, aah, keramiikka, vau, maalaus, upeaa. Kankaanpainanta, joo, mutta siitäkin oma ilmaisumuoto. Ysärin yksi muotimateriaali oli silkki ja siihen maalaaminen, se oli minunkin heurekani. Yhdistettynä kangas, piirtäminen ja maalaus. Ideoita tursusi päästä.
Jokaisessa tekemisessäni oli ajatus että yksi ainoa ja sitten taas uusi, sama käsiala ja ilmaisu, uniikeissa tuotteissa. Käsi-ja taideteollisuudessa se oli vieraampi tapa tehdä, pyrittiin sarjaan ja tuotannon standardisointiin. Taidepuolella kun taas tehdään yksi yhtä ja toinen toista.


Noiden yhdistäminen oli se minun missioni, vaikka vielä tuolloin en vielä tiennyt kuinka kaiken toteutan.
Kangas varhaisilta vuosilta olisko 2000
Valmistuin koulusta 1994 ja samalla kypsyi vauva mahassani. Yhdessä palleron kanssa vietimme pari vuotta tutustuen toisiimme ja minä samalla pähkäsin luovuus puoltani. Mitä ja miten ja kenelle.


Tekniikkoja pyörittelin mielessä moneen kertaan, kangasta, savea, huopaa, silkkiä, ompelua. Niistä tein jo kotioloissa omia tuotteita ja näkemykseni selkeni kummasti koulun lopun kaaoksesta.


1996 loppukesästä kävin yrityskurssin, lapsi halusi jo kavereita hoitopaikasta ja minä lähdin mukaan perustamaan Jyväskylän ensimmäistä käsityöläisten osuuskunta Käenpiikaa. 12 naista valmisti ja myi käsitöitään, tarjosi kursseja ja työpajoja parin vuoden ajan.
Ekoja seinävaatteita 1999


1998 oli aika perustaa ihan oma yritys omilla intohimoilla, kokeiluilla ja vastuilla. Tuotteina koriste-esineet keramiikasta, maalatut tekstiilit itsekehittämälläni piirtämis- ja maalaustekniikalla. Ajatus oli edelleen jatkaa omalla kaupalla, koska koin uniikit tuotteet vaikeaksi markkinoida jälleenmyyjille. Niinpä kävelin ystävä käsityöläisen kanssa tutun liikkeeseen Jyväskylän keskustassa ja kysyin haluaisiko hän vuokrata meille osan liikkeestään, ajatuksella shop in shop (tuota sanaa ei silloin ollut olemassa ja toimintaamme ihmeteltiin kyllä). Ja kyllä se onnistui! Meikkiksen tuotteet omassa kaupassa keskustassa.
Tilausverho 2000
Pari vuotta (niin sanoi yrityskurssin opekin) meni montaa työtä tehdessä, opetusta, siivousta ja sitä tätä, ennen kuin alkoi näyttämään että tästä tulisi jotain ja mahdollisuudet jatkumolle olisi.
Jopa tilaustöitä asiakkaat oppivat tilaamaan. Tuotteinani oli edelleen keramiikasta tehdyt kynttilänjalat, maljakot, veistokset, kellot ja mittarit. Kankaalle taiteilin Popper-lintuja kappoihin, patalappuihin, kukkia ja elukoita säilyttimiin ja tyynyihin. Myös julkitilat (muutamat koulut, päiväkodit ja yritykset) tilasivat tekstiileitäni tiloihinsa.


Verhopaneelit tilaustyönä 
2004 oli aika siirtää Popper omaan liikehuoneistoon melkein edellisen naapuriin. Toimintaan tuli popper-kauppaan oma myyjä, jolloin itse pääsin kaupan pyörittämisen sijasta keskittymään tuotteisiin. Jopa niin hyvin, että ajatus jälleenmyyjistä alkoi kiinnostaa kunnolla ja tietyt tuotteet suunnittelin niin että ne voi tarjota putiikkeihin, kun isommat tuotteet myytiin edelleen vain omassa kaupassa. Parhaimmillaan jälleenmyyjiä oli yli 30 ympäri Suomea ja tuotteita todella sai tehdä niin että tiesi tekevänsä. Muutama vuosi se tuntui ihan mukavalta ja uudelta. Mutta, mutta, oliko se sitä, mitä halusin tehdä, 30 samannäköistä pesukinnasta, saman verran peflettejä, 50 patalappua ja sama rumpa alusta? Massan piti olla isompi , että kannatti tehdä tukkukauppaa. Mutta oliko se sitä mitä minä halusin tehdä?
2007 ajatus paluusta piensarjaan, uniikeista uniikeimpaan. Miten, mihin resurssit riittäisi, kuinka taas uudistuisin ja kehittäisin toimintaani johonkin uuteen suuntaan. 2008 vuoden lopussa päätin että kauppa sulkeentuu, realisoin jälleenmyyjät ja tarvittaessa lähden itse kiertämään myyntitapahtumia ja messuja.
Tuo toimi hyvin, työhuoneellani Kivääritehtaalla sai keskittyä omaan tekemiseen, päättää tuloista ja menoista, yksin tekeminen on aivan mahtavaa.


Päiväkodin "opetustaulu"2010
Nyt seitsemän vuotta toimittuani täysin yksin ja itsenäisesti, auton nokka milloin mihinkin suuntaan, pistin lusikkani useamman tekijän kanssa samaan puurokattilaan. Sillä erotuksella, että teen omat työni ja muut tekevät omansa, sopeudun yhteisiin ajatuksiin ja hommiin, mutta olen vapaa liikkumaan ja toteuttamaan itseäni niinkuin ennenkin. Tuotteeni kauppaan jälleen kauppiaana Toivolan Vanhalla Pihalla, Jyväskylän keskustassa.
Kassi asiakkaan omasta koirasta



Kyllä, tämän kaiken aloittamisesta tulee ensi syksynä kuluneeksi 20 vuotta, ylä ja alamäkeä, fiiliksiä aivan jokaiseen ilmansuuntaan ja niiden väliinkin. Helppoja jaksoja, äärimmäisen koettelevia elämän kaaoksia. Elämää. Mikähän on se metri määrä kangasta mitä olen tähän mennessä silpunnut?


Voionmaan lukion 150-vuotis juhlatekstiilit

Puuppolan päiväkodin ralliverhot

Asiakastyö edustusmökkiin

Hääparille tyynyt lahjaksi

Verho lastenhuoneeseen 2014

Paperillekin on kiva piirtää

Mahtis tilaustyö pikkutytölle



Essuja Jamkille 

Laudeliinojakin saa halutuilla kuvilla

Myös pojat tykkää, verhokappa



Täällä kaikki toteutuu

No niin me ollaan

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Nuoren intoa nuoruuden vimmalla

Jänikset syksyn lemppareita

Ketut aina tykättyjä

Maanallakin tapahtuu.
Kuvat ja teksti ei kyllä tällä kertaa liity toisiinsa, päähän tuli ajatus....

Oikeastaan haluan puhua jo aikuisista ihmisistä. Näistä ihanan ärsyttävän kaikkitietävistä kakskymppisistä. Joiden usko itseensä on täydet 100% ja kyvyt jo yli sen ja mielipiteet asioista vähintäänkin nobel-palkittujen nerojen luokkaa.
Kysyy tai puhuu mistä asiasta tahansa, autolla ajosta (kortti saatu pari kuukautta aikaisemmin), tiedot kiihdytyskaistan käytöstä on paremmat kuin minulla, jolla kortti on ollut kohta 30 vuotta.

Mutta toisaalta yhtenä päivänä mietin kasvoihin ilmestyneeseen ihottumalänttiin apteekkirasvaa tai muuta kemiallista ainetta. Tämä kakskymppinen kertoo heti listan parhaista ja suosituimmista ekologisita, luonnonmukaisista hoitokeinoista naamalänttiini. Ajattelen inttää vastaan, mutta en voi, koska en tiedä asiasta yhtään mitään.

No, muistan kyllä itsenikin tuossa iässä. Toki olin hiljainen ja ujon puoleinen, syrjään vetäytyvä. Mutta kun uskalsin avata suuni ja puhua, voi vau mitä ne mielipiteet olivat. Muutaman kerran sain kuullakin että oli jättänyt kuulijaköörin suu auki katsomaan perääni (tapanani nimittäin oli kertoa mielipiteeni hyvin jyrkästi, kääntyä kannoilla ja poistua paikalta, uskaltamatta kuulla vastaväitteitä tai toisten mielipiteitä).
Opiskeluaikana ja vielä sen jälkeenkin, vahva usko itseeni sai minut miettimään itsestäni, että minusta tulee seuraava Marimekko, tekstiileineni ja hahmoineni. Tätä mielipidettä kerroin ihan ääneen kaikille. Muistan reaktiot, naurahduksia, silmien pyörittämisiä, minä ajattelin että mitä väliä, minun elämä ja varmasti onnistuu.

Mutta näin se täytyy ollakin, vahvat mielipiteet asioihin. Suuri muka tietämys kaikesta, mistä on kiinnostunut tai oikeastaan ihan kaikkeen mitä maa päällään kantaa.

Kuten kliseiseti sanotaan, nuorissa on tulevaisuus. Asiat maailmaassa jatkavat kehittymistään kun he ennakkoluulottomasti syöksyvät tekemään vahvoja ratkaisuja ja kokeilemaan siipiään uudestaan ja uudestaan. Jos ei niin kukaan tee, asiat eivät mene eteenpäin, yritys ja erehdys. Jos heillä olisi meidän keski-ikäisten mieli, kokemus ja tahtotila, meillä ei olisi vielä ehkä sähkömoottoriakaan, hevoskärryillä paineltaisiin aamulla töihin. Kukaan ei olisi lähtenyt kokeilemaan ja testaamaan niin pähkähullua ajatusta, kun jokuaine räjähtää jossain putkessa ja saa nopeasti toistumalla aikaan liike-energiaa (arvatkaa tiedänkö tästä asiasta mitään, noup).
Saati sitten lähtenyt purjehtimaan päättömästi jonnekkin, että siellä olisi jotain..

Meidän keski-ikäisten aivoilla nuo nuoret ajattelisivat, 'ompas hankalaa, niveliäkin kolottaa, onkohan siinä nyt mitään järkeä, tämä vanha on vielä ihan hyvä...'
Täh, luuletko että mitään tapahtuisi.

Hyvä nuoriso, sinne vaan elämään suorin vartaloin, kahdella kierteellä

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Uudistuva uudistaja uusia uutuksia

uusia värjäyksiä, kuin maisemassa

Kierrätyskassi

kierrätyspuuvillaa 70%,kierrätysmuovi30%

Mökillä kukkii lumme

Liberare, minä ja Pipa Rauhamäki
Vaikka elämässä on ne perusympyrät, käsityöläisenä täytyy saada aikaan "ruisleipä", että saa elämän rullaamaan. Mutta se ei tätä luovaa mieltä kauaa lämmitä. Itseä pitää haastaa, hypätä kohti tuntematonta, testata omaa osaamistaan, luovuuttaan.

Pitkän aikaan tuntuu ettei uusia asioita tapahdu. Mutta onneksi on jo sen verran ikää kertynyt että osaa pysähtyä ja arvostaa uusia luomuksiaan. Ja todeta että pikkuisen askeleen kerrallaan oma näkemys kehittyy ja uudistuu ja muuttuu. Ainoa pysyvä tila elämässä on muutos.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kyllä sitä tuntee olevansa taitava

Minä olen piiiitkään suunnitellut eteisen hirvitystapetin poistoa, tasoitusta, maalausta, mitä vain, kunhan tuo raejuusto häviäisi silmistä. se ei irtoa, ilman että vie koko kipsilevyn pinnan mennessään (jotain kasari lasituitutapettia).

Yksi haave on ollut, että pohjat tehtyäni laita pintaan vanhoja kirjan sivuja. Minulla on jo pinossa pari vanhaa eläintietosanakirjaa sivut irroitettuna.

No laiskuus sai minut yksi lauantai sekoittamaan ENSIMMÄISENÄ liisteriä. "Ää, kyllä se nyt siellä seinässä pysyy, kirjansivut, ilman pohjatöitäkin", ajattelin. Ensimmäistä osaa tehtyäni, liisteri loppui ja pieni epäilys hiipi otsaan, pysyyköhan ne tuolla seinällä...
Tässä ennen, keskellä ja jälkeen kuvat.
ENNEN

KESKELLÄ

JÄLKEEN
Seuraava liike, rautakaupan kautta kotiin. Onko vinkkejä, tasoitus, levyjen vaihto, mikä...Arghhh, raejuustopiina jatkuu.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Itsekkin voi vain katsoa ja nauttia

Turistina bussissa

Eikös patsaskuva ole pakollinen

Mäntän uusi museo

Voi ei tekijää en enää muista

Tämän maalarin kyllä muistan

Pitää ajatella erilailla
Viime kuussa pääsin luovien alojen virkistymispäivälle (lue pakotin itseni lähtemään) ja kokemus oli aivan mahtava. Eikä tarvinnut mennä kauaksi, osoitteena Mänttä ja siellä Serlacius Museot . Jo se että joku oli suunnitellut päivän tapahtumat, matkassa saman alan osaajia, oli nautinto, syötiin, shoppailtiin ja ennenkaikkea tutustuin taiteeseen katsojan puolelta.

Normaalisti olen itse se tuottaja, tekijä, esittelijä eli olen työssä kulttuurin sisällä. Nyt nautin kuluttajan roolista, sain elämyksiä jo esimerkiksi siitä että näin kauan ihailemani taiteilija Gallen-Kallelan töitä "elävänä".

Suosittelen käymään molemmissa Mäntän museoissa, TaitoShopissa ja nauttimaan päivästä maakunnassa. Ei tarvitse sen kauemmaksi mennä, että pääsee kauas.